Laki ja oikeus (Tulen ja Jään Laulu)
Tuomiovalta ja yleinen oikeuskäytäntö
Tuomivalta on sidoksissa maaomaisuuteen, mutta myös aatelisasemaan. Periaatteessa se, joka maan omistaa vastaa myös laista ja oikeudesta omalla maallaan. Käytännössä kuitenkin maan omistaminen pysyvässä mielessä on rajoitettu aatelisille ja vastaavasti korkean oikeuden, eli henkeen ja terveyteen käyvien rangaistusten jakaminen on rajoitettu lordeille. Lordit usein delegoivat tuomiovaltaansa erilaisille virkamiehille säästyäkseen itse kuulemasta henkilökohtaisesti jokaista tapausta. Lisäksi vanhan sukuoikeuden peruna monissa taloissa talon päämies pitää kuria omatoimisesti luottaen siihen, että lordi sen hyväksyy niin pitkään kun talossa "maan tapaa" noudatetaan. Kuitenkin koska lordi on hallinnoimansa maan ylin oikeudenkäyttäjä, voi mistä tahansa, myös alempaa oikeutta koskevasta, asiasta valittaa lordille. Mikäli lordi on kykenemätön antamaan päätöstä asiassa siirtyy vastuu Lakeuden alueella korkeimmalle lordille, eli Suurtarhan lordi Tyrellille. Periaatteessa mikä tahansa päätös voidaan alistaa myös kuninkaalle, jopa Suurtarhan lordin ohitse.
Vain merkittävän pieni osa laista on kodifioitua, eli löytyy kirjallisesta muodosta, ja suurin osa kirjoitetusta laista perustuu käytännössä kuninkaiden antamiin lakeihin ja käskyihin. Pääosaan oikeustapauksista ei ole olemassa valmista kirjallista lähdettä, johon vedota, joten paikalliset tavat, ns. "maan laki", tradition ja päätöksentekijän oma käsitys asioista vaikuttaa lopputulokseen merkittävästi. Huomattavaa on, että oikeus perustuu syytökseen, eli rikosta ei voida tuomita ilman, että joku loukattu osapuoli tuo sen oikeuteen.
Kodifioidun lain tärkeimpiä lähteitä yksittäisen kartanon osalta ovat kartanon omista arkistoista löytyvät tiedot aikaisemmista lordien päätöksistä ja määräyksistä. Vanhoilla suvuilla arkistot saattavat ulottua satojenkin vuosien päähän historiaan. Monilla isommilla aatelissuvuilla on tapana pitää kartanon hovikirjaa, mihin kirjataan lyhyt selostus kaikista istuvan lordin tekemistä päätöksistä. Mikäli hovikirja on huolella laadittu päätösten perusteluineen se muodostaa tietynlaisen "ennakkopäätösten kokoelman", josta voidaan hakea esimerkkiä myöhempiin tuomioihin. Varsinaisia lakikirjoja Suurtarhan alueella tunnetaan vain kaksi, Kuningas Aegon Valloittajan Lakikokoelma (36 AL) ja Daeron Toisen Sotalakeja (196 AL). Näistä erityisesti ensimmäisenä mainitusta, Lakikokoelmasta, on tullut suosittu koska siinä ei ole pelkästään kuninkaan itse säätämiä lakeja, vaan siihen on aukikirjoitettu monia traditioita ja maan tapoja siten, kuin Aegon Valloittaja niitä oikeudessa sovelsi. Näiden lisäksi erityisesti Dornessa oikeuslähteenä mainitaan myös Nymeria Rhoynen Hovikirja, johon Rhoynelaisten kuningattaren päätökset kirjattiin hänen elinaikanaan.
Rangaistuksista
Suurin osa tavanomaisista oikeustapauksista ratkaistaan loukatulle osapuolelle maksettavalla sakolla. Sakot ovat määräsummaisia ja summat ovat yleensä vanhaa perinnettä noudattavia vuota- ja kilpimaksuja mikä käytännössä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vain aatelisilla ja rikkailla talonpojilla on riittävästi omaisuutta niiden maksamiseen. Näin ollen tapana on muuttaa tavanomaisen, köyhemmän väen, sakkoja rutiininomaisesti piiskarangaistuksiksi. Vakavammista rikoksista voidaan tuomita silpomis- tai kuolemanrangaistuksia. Kuolemanrangaistukset toteutetaan yleensä hirttämällä, mestaamalla tai vangitsemalla tuomittu ilman ruokaa ja juomaa siihen asti kunnes hän nääntyy hengiltä. Alueellisia ja tiettyihin kuninkaanlakeihin perustuvia poikkeuksia tunnetaan lisäksi kourallinen.
Korkea Oikeus
Korkeassa oikeudessa, eli käytännössä vakavimpia rikoksia käsiteltäessä, on olemassa joukko erityispiirteitä. Ensinnäkin lakia sovelletaan henkilön oman aseman ja vasallisuhteiden, ei alueen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että periaatteessa omalla maallaankin lordi voi tuomita vain omia vasalleitaan. Tästä kuitenkin on tapana poiketa käytännöllisyysseikkojen vuoksi, erityisesti mikäli syytetty on hyvinkin kaukaa kotoisin, mutta tällöinkin tulisi tuomiossa noudattaa sen lordin lakia jonka vasalli on tuomiolla. Henkilön aseman mukainen laki taas merkitsee sitä, että aatelisilla on poikkeuksetta oikeus vaatia tuomiota kaksintaistelulla tai, erittäin harvinaisissa tapauksissa, "Seitsemän Tuomiolla". Kyseessä on oikeudellinen taistelu, jossa molemmilla osapuolilla on seitsemän esitaistelijaa. Vanhoina aikoina kirkko saattoi tuomitahenkilöitä, jolloin tavanomaista oli, että korkeaa oikeutta istui seitsemän tuomaria. Naisten kohdalla poikkeuksena tähän oli se, että kolme tuomareista oli naisia.
Sivun alkuun
Kuninkaanlakeja
Valapattous
Joka rikkoo vannomansa pyhän valan tai pettää laillisen herransa nostamalla aseensa tätä vastaan on tuomittava kuolemaan.
~Ikiaikainen maan laki, kuten se on kirjattuna Kuningas Aegon Valloittajan lakikokoelmaan
Sukuoikeus
Sitä, joka sanoo nimensä tahi säätynsä muuksi, kuin se on, taikka salaa laillisen avioliitonesteen ja toisen viettelee aviosopimukseen, on rangaistava raipparangaistuksella ja sakolla.
Jos pettäjä makaa naisen, joka on aviosopimukseen vietelty, olkoon rangaistus hänelle moninkertainen.
Joka tahallansa tuo esiin pettolapsen taikka vaihtaa lapsen, taikka muulla tavalla tahallansa muuttaa tahi polkee toisen sukuoikeutta, rangaistakoon menettämään maansa ja omaisuutensa.
~Ikiaikainen maan laki, kuten se on kirjattuna Kuningas Aegon Valloittajan lakikokoelmaan
Ruumiinvammat
Joka lyö toisen miehen nahan puhki, maksakoon sakkoa yhden hopeahirven.
Jos korvan lyö irti, kaksitoista hopeahirveä.
Jos toinen korva on kuuro, kaksikymmentäviisi hopeahirveä.
Jos korvan rikkoo, kolme hopeahirveä.
Jos lyö silmän puhki, viisikymmentä hopeahirveä.
Jos nenän lyö rikki, yhdeksän hopeahirveä.
Jos suun lyö verta vuotavaksi, kaksitoista hopeahirveä.
Lisäksi jokaisesta neljästä etummaisesta hampaasta, kuusi;niitä seuraavista hampaista, neljä;
niitä seuraavista hampaista, kolme ja kustakin muusta hampaasta yhden hopeahirven.
~Ikiaikainen maan laki, kuten se on kirjattuna Kuningas Aegon Valloittajan lakikokoelmaan
Rahan tuhoaminen
Joka tuhoaa laillisen kuninkaan lyömää rahaa hakkaamalla, leikkaamalla, jauhamalla tai muulla tavoin irroittamalla metallia siitä tai pyrkii muuten hävittämään rahan leimat, tunnukset tai kuninkaan kuvan on tuomittava kuolemaan polttamalla tai elävältä keittämällä.
~Kuningas Aerys toisen laki rahanväärennysten lopettamisesta
Sotaleirirauha
Joka tappelee sotaleirissä ja iskee haavan toiseen on tuomittava menettämään kätensä. Mikäli tappelu syntyy sotaleirissä ei kenenkään joka sitä todistaa tule huutaa tai soittaa hälytystä tai kokoonkutsua, eikä muutenkaan puuttua tappeluun paitsi erottamalla tappelijat toisistaan sauvalla tai nuijalla. Joka tätä käskyä uhmaa tuomittakoon menettämään varusteensa ja karkoitettakoon leiristä.
Joka surmaa toisen sotaleirissä ilman laillista kaksintaisteluhaastetta on tuomittava kuolemaan hirttämällä, mutta vain mikäli surmalle löytyy vähintään kaksi todistajaa, jotka eivät ole sukua vainajalle. Muussa tapauksessa hän todistakoon syyttömyytensä kaksintaistelussa ja syylliseksi todettaessa menettäköön henkensä.
~Kuningas Daeron toisen sotalakeja
Kuninkaanrauha
Joka matkustaa kuninkaan hoviin tai kuninkaan edustajan hoviin tai minkä tahansa kuninkaalle uskollisen herran hoviin asiaansa esittämään älköön tuoko mukanaan kaikkia hevosia ja miekkojaan, vaan vain sen verran mikä on hänen arvonsa mukaan tarpeen. Näin säädettäköön, jotta kuninkaan käskynhaltija tai Dornen prinssi tai ylin septoni matkustakoon neljänkymmenen ratsukon, lordi tai uskonneuvoston jäsen kolmenkymmenen ratsukon, lordin perijä kahdentoista ratsukon ja ritari kahdeksan ratsukon kanssa.
~Ikiaikainen maan laki, kuten se on kirjattuna Kuningas Aegon Valloittajan lakikokoelmaan
Saakoon ritarisuvun perillinen tai asemies, joka ritarinsa sijasta matkaa tekee matkustaa kuuden ratsukon ja ratsutilallinen samassa asemassa kolmen ratsukon kanssa. Tätä suurempaa määrää ei siedettäkö kuninkaan teillä, vaan pidettäköön niitä sodan ja kapinan merkkinä.
~Kuningas Daeron toisen sotalakeja
Sivun alkuun
Vasallisopimuksia
Ohessa on lueteltu muutamia tärkeimpiä vasallisopimuksia siten, kun ne on Hyrnen mailla kirjattu. Lakeuden ja Myrskymaiden alueella vastaavat vasallisopimukset noudattavat hyvin pitkälti samaa kaavaa alueellisin eroin, jotka koskevat lähinnä tarkkoja velvoitteita aseiden ja muonituksen suhteen.
Vuota ja kilpivero ovat molemmat verotuksellisia yksiköitä, joiden tarkka määrä vaihtelee ajan ja paikan mukaan. Teoriassa yksi vuota on se määrä peltoa, jota riittää elättämää yhden miehen ja hänen perheensä. Koska pellon vuota-arvo määritellään pellon raivaamisen ja läänittämisen yhteydessä ja tilojen tarkastuslaskennat ovat harvinaisia saattaa pellon todellinen arvo kuitenkin vaihdella. Käytännössä alle vuodan määräiset pellot ovat hyvin yleisiä ja niiden viljelijät perheineen hankkivat lisätuloja muilla tavoilla, kuten työskentelemällä lordin tai tämän ritarien pelloilla.
Käytännössä vuodan koko vaihtelee kuudestakymmenestä sataankahteenkymmeneen sarkaan. Sarka puolestaan on suunnilleen yhden härän päivässä kyntämä alue, eli yleisesti noin 200 metriä pitkä ja 20 metriä leveä peltosarka. Suurtarhan alueella tyypillinen koko on noin 60 - 75 sarkaa, eli 25 - 30 hehtaaria.
Henkivero ja kilpivero edustavat käytännössä progressiivista verotusta. Henkivero maksetaan jokaiselta tilalta (kuinka pieni tahansa), mutta kilpivero vähintään neljännesvuodan tiloilta. Tyypillinen henkivero on noin puolikkaan hopeahirven verran. Yli vuodan tiloilta, jotka eivät ole ritaritiloja, maksetaan vähintään nelinkertainen kilpivero. Kilpiveron määrä vaihtelee ja sitä muuttamalla voidaan suosia joko sen suorittamista asepalveluksena tai rahana. Kilpiveroa nostamalla voidaan sota-aikana saada lisää miehiä palvelukseen turvautumatta nostoväen kutsumiseen, mutta toisaalta kilpiveron nostaminen saattaa tulla sekä lordille, että tämän ritareille kalliiksi, koska hevosten hinnat on sidottu kilpiveroon. Koska ratsuhevosen normaali hinta on sidottu kilpiveroon, on yksi kilpivero tyypillisesti kolmesta viiteen hopeahirveä, joskin sota-aikana on kilpiveroja nostettu jopa kaksin- tai kolminkertaisiksi.
Ritarin vasallisopimus
Ritarin tulee varustaa itsensä kahdella hevosella, panssaripaidalla, kilvellä, keihäällä ja muilla tarvittavilla aseilla palvellakseen lordia hänen herraansa tämän haluamalla tavalla niin sodan, kuin rauhankin aikana. Vastineeksi tästä palveluksesta on hän ja hänen perillisensä saava tilan, jonka koko ei tule olla alle yhtä vuotaa. Mikä osuus tämän tilan tuotoista ei mene ritarin ja hänen hevostensa ja perheensä ruokkimiseen ja varustamiseen arvolleen sopivalla tavalla tulee olla veroista ja pakko-otoista vapautettu.
Mikäli ritari ei kykene varustamaan yhtä tai molempia vaadituista hevosista, tulee lordin hänen herransa tarjota toista hevosta ritarilleen siihen asti kunnes ritari on saanut käyttöönsä hankittua mieleisensä hevoset. Lordin tarjoaman hevosen kustannukset korvattakoon ritarin tilan tuotoista siten, että ratsuhevosen osa vastaa kahta ja sotahevosen osa kuutta kilpiveroa.
Mikäli ritaritila jää ilman miestä, joka kykenee vasallivelvoitteensa täyttämään, tulee lordin hänen herransa pitää huolta tilalla asuvista leskistä, tyttäristä ja lapsista parhaansa mukaisesti ja saattaa naispuoliset perilliset naimisiin miespuolisen perillisen saamiseksi. Tänä aikana lordi on oikeutettu verottamaan tilaa kahdeksan kilpiveron verran. Tilalla asuvien leskien, tyttärien ja lasten vaatteita tai viimeistä leipää ei kuitenkaan tule verona ottaa.
Ratsutilallisen vasallisopimus
Jokaisen talonpojan joka omanaan pitää vähintään yhden vuodan verran lordin hänen herransa maata sitä viljelläkseen tai omaa verovapauden tai -helpotuksen, jonka arvoksi on määrätty vähintää neljää kilpiveroa vastaava summa tulee varustaa asemies lordin hänen herransa palvelukseen tai suorittaa vastaava kilpivero vuoden ensimmäisenä päivänä. Asemiehen tulee olla ruumiin kunnoltaan ja mieleltään ratsupalvelukseen sopiva ja hänen tulee osata ratsastaa sekä käyttää taistelussa miekkaa, kilpeä, keihästä ja jousta.
Asemiehen tulee olla valmiina palvelukseen ratsuhevosineen 45 päivän ajan missä tahansa valtakunnan kolkassa ja hänet tulee varustaa riittävillä aseilla ja varusteilla. Mikäli palvelus tai taistelu on yli päivän matkan päässä ratsutilalta, tulee ratsutilan suorittaa hevosen rehuttamista vastaava heinämäärä lordin kartanolle. Sodan, kapinan tai muiden vainojen uhatessa asemiestä voidaan pitää palveluksessa 90 päivään asti, jolta ajalta lordin tulee hänelle suorittaa puolen kilpiveron maksu rahana tai tavarana.
Mikäli hevonen kuolee palveluksessa tulee lordin vuoden sisällä hevosen kuolemasta suorittaa tilalle kahtatoista kilpiveroa vastaava summa uuden hevosen hankkimista varten tai luovuttaa uusi hevonen asemiehelle kuolleen sijasta.
Tilallisten kokoonkutsuvelvoite
Jokainen talopoika tai käsityöläinen, joka omanaan pitää vähintään neljännesvuodan verran lordin hänen herransa maata tai käsityöläistupaa linnan tai markkinapaikan alueella on velvollinen varustamaan yhden asemiehen lordin hänen herraansa palvelukseen vuosittain 45 päivän ajanksi tai suorittamaan vuosittainen kilpivero vuoden ensimmäisenä päivänä.
Asemiehenä palvelevan tulee olla vuoden ensimmäisenä päivänä merkittynä komppaniansa rullaan ja hänen tulee vastata komppaniansa kokoonkutsuun viipymättä oli sitten kokoonkutsun esittäjä lordi hänen herransa, tämän vasalliritari, ratsutilallinen tai komppanian kersantti.
Mikäli sodan aika, kapina tai muu vaino kohtaa lordin hänen herransa maata ja aluetta voidaan vuosittaista palveluaikaa jatkaa 45 lisäpäivällä, mutta tältä ajalta lordi maksakoon neljänneksen kilpiverosta rahana tai tavarana asemiehelle.
Asemies tulee varustaa keihäällä tai jousella, sekä riittävällä muonalla palveluspaikalle matkustaakseen. Mikäli taistelun käynnistyminen viivästyy yli viikon, tulee lordin osoittaa asemiehille taloja, peltoja tai muita alueita josta he saavat ruokansa ja polttopuun ottaa.
Nostoväen kokoonkutsuvelvoite
Sodan, aseellisen kapinan tai muun vainon kohdatessa Lordin heidän herransa maata ja lääniä on jokainen asekuntoinen mies velvollinen nostoväen kokoonkutsumerkin nähdessään keräämään mitä aseita hän omistaa ja saapumaan taistelupaikalle korkeintaan yhden päivän matkan päähän omasta asumuksestaan.
Sivun alkuun
Avioliitto
Lakeuden itäosissa avioliittoseremoniat suoritetaan Seitsemän uskon mukaisesti. Avioituvan parin myönnyttyä heille luettuun avioliittovalaan ("Tahdotko antaa tämän valan ja sitä Seitsemän nimeen noudattaa?") septoni julistaa valan jumalten nimeen pysyväksi ja avioliitto astuu voimaan.
Erityisesti aatelispiireissä avioliittoja sovitaan huoneiden päämiesten kesken päätettävin kihlauksin ja jopa lapsia saatetaan kihlata. Koska Seitsemän usko kuitenkin vaatii, että avioliittovalaan on myönnyttävä vapaasta tahdosta ei kihlaussopimus voi koskaan olla rikkomaton. Käytännössä kihlausten purkaminen on kohtalaisen tavanomainen tapahtuma olosuhteiden muuttuessa.
Naisen oletetaan olevan neitsyt astuessaan ensimmäiseen avioliittoonsa, mutta käytännössä harvat perheet vaativat asiasta todisteita. Neitsyyden menettäminen tai jopa avioliiton ulkopuolisen lapsen synnyttäminen ei myöskään estä naisen avioliittoa mikäli halukas sulhanen löytyy.
Yleisesti avioliittokäytäntö aatelisilla ja ritarisäädyllä on tiukempi ja suurin osa avioliitoista on sovittuja. Tämä johtuu siitä, että avioliiton tarkoituksen katsotaan olevan ensisijaisesti perillisten hankinta perittyjen velvoitteiden ja maaomaisuuden siirtämiseksi suvussa eteenpäin. Samasta syystä myös kiltoihin kuuluvien käsityöläisten ja kaupunkiporvarien keskuudessa avioliittot ovat tärkeässä asemassa kiltojen etuisuuksien ja kiltasalaisuuksien säilyttämiseksi perhepiirissä. Maata omistavien ratsutilallisten ja maata hallinnoivien pientilallisten avioliittoihin liittyy paljon vähäisempi taloudellis-sosiaalinen merkitys ja siten vain osa avioliitoista on etukäteen sovittuja.
Avioliiton purkaminen
Johtuen Seitsemän edessä vapaaehtoisesti vannottujen valojen pyhästä ja rikkomattomana pidetystä luonteesta on avioero mahdoton. Yleisesti avioliiton katsotaan olevan pysyvä toisen osapuolen kuolemaan saakka. Avioliiton purkaminen on kuitenkin mahdollista muutamissa erityistapauksissa. Uskon Neuvosto tai Yliseptoni voivat mitätöidä avioliiton mikäli jompi kumpi osapuoli vetoaa siihen, että avioliittoa ei ole fyysisesti toimeenpantu soveliaaksi katsotun ajan kuluessa. Todisteita ei yleensä pyydetä ja mikäli on ilmeistä, että lapsia ei avioliitosta ole tullut on avioliiton mitätöinti melko varmaa.
Avioliitto voidaan mitätöidä myös sillä perusteella, että jomman kumman osapuolen avioliittovala ei ole pätevä, eli käytännössä vala olisi annettu pakon edessä. Näissä tapauksissa vaaditaan kuitenkin oikeudellinen päätös, joka toteaa valanrikkomuksen tapahtuneeksi. Rahvaan osalta lordi voi tehdä päätöksen asiasta omien vasalliensa mailla, mutta Lakeuden aatelisten osalta valta väärän avioliittovalan toteamiseksi on vain kuninkaalla ja Lakeuden herralla (Suurtarhan lordi Tyrell). On huomioitavaa, että mikäli avioliitossa on syntynyt lapsia ja avioliitto mitätöidään pätemättömän valan perusteella ovat lapset äpäriä.
Mikäli vala on annettu petollisesti tai tietoisesti tilanteessa, jossa henkilö ei voi avioliittoa solmia ("pakottava ja ristiriidassa oleva vala"), on kyse valanrikkomisesta, josta säännönmukaisena tuomiona pidetään kuolemaa.
Ainoa teoreettisesti olemassa oleva peruste purkaa avioliitto ilman, että se vaikuttaa jälkeläisten statukseen on avioliiton sinetöimisen jälkeen syntyvä "pakottavan ja ristiriidassa olevan valan" tilanne. Mikäli avioliiton toinen osapuoli vapaasta tahdostaan vannoo pakottavan valan, joka tekee avioliitossa olon mahdottomaksi katsotaan avioliiton purkautuneen ilman muita oikeudellisia seuraamuksia. Käytännössä nämä tapaukset ovat Kuninkaankaartiin tai Yövartioon liittyminen (miehillä) ja Hiljaisiin Sisariin liittyminen (naisilla).
Avioliiton ulkopuoliset suhteet
Vaikka Seitsemän Usko kieltääkin avioliiton ulkopuolisen seksielämän, vaihtelee tosiasiallinen suhtautuminen Lakeuden alueella avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin suuresti sosiaaliluokan ja tilanteen mukaan. Aatelis- ja ritarisäädyissä avioliiton tärkeimpiä tehtäviä on taata perillisten syntyminen, perimysjärjestys ja sukujen väliset liittolaisuussuhteet. Näissä olosuhteissa tärkeintä on se, että mahdolliset rakastajat tai rakastajattaret ovat riittävän alhaista säätyä, että eivät asemansa puolesta uhkaa virallisen aviopuolison asemaa. Vaikka äpärälapsilla ei olekaan yleisesti oikeutta periä, niin tiedossa on riittävän monta ennakkotapausta joissa kuningas on laillistanut äpärän perintöoikeuden. Näin ollen äpärälapsiin suhtaudutaan varoen. Aatelismiehen äpärälapsi maatilantyttären, palvelijan tai irtolaisen kanssa ei uhkaa ketään ja siten suvaitaan helpommin, kuin vastaava lapsi ritaritalon saati sitten toisen aatelisen kanssa. Aatelisnaisten synnyttämien äpärien osalta tilanne on vaikeampi. Mikäli nainen ei ole vielä naimisissa vaikuttaa äpärälapsi suoraan hänen avioliittomahdollisuuksiinsa, eihän hän enää ole neitsyt. Avioliitossa olevan naisen lasten oletetaan olevan puolison lapsia, mutta toisaalta pelkän epäilyn herääminen siitä, että lapsen todellinen isä olisi joku muu saattaa pilata lapsen maineen ikuisiksi ajoiksi.
Yleisesti ottaen Dornessa äpäriin suhtaudutaan huomattavasti suvaitsevaisemmin, kuin Lakeuden alueella. Äpärä voi tietyissä olosuhteissa avoimesti toimia sukunsa edustajana ja jopa periä omaisuutta ilman kuninkaan julistusta. Kääntöpuolena tästä on se, että Dornelaisen lainkäytön piirissä äpärälapset saattavat muodostaa tosiasiallisen uhan avioliitossa syntyneille lapsille ja siten vaikka äpärälasten saaminen ei pilaisi vanhempien mainetta saattaa se aiheuttaa perimysriitoja tai jopa perimyssodan seuraavassa sukupolvessa. Dornessa avioliiton ulkopuolisia suhteita ei ole lasten hyvinvoinnin takia tarpeen salata, koska äpärän status ei ole niin merkittävä kuin esimerkiksi Lakeuden alueella. Muutoin Dornessa vallitsevat samat lainalaisuudet rakastajien ja rakastajattarien suhteen kuin Lakeudessakin: Yleisesti ottaen pidempiaikaiset avioliiton ulkopuoliset suhteet samanarvoisten kanssa aiheuttavat ongelmia, koska ne rikkovat avioliittoihin liittyviä liittolaissuhteita. Aatelinen pääsee paljon helpommalla jos hän valitsee ylimääräisen petikumppaninsa palvelusväen parista eikä tuo tätä ainakaan virallisiin tilaisuuksiin näytille.
Sivun alkuun
Esimerkkejä oikeudenkäynneistä
Myyränkylän Kestitys
Erään vaeltavan ritarin ja hänen kolmen asemiehensä todettiin vaatineen kestitystä itselleen usean vuorokauden ajan Myyränkylän taloista ja paikalle sattuneelta viinurien killan kuormanajajalta. Lisäksi kahden asemiehen todettiin väkisin maanneen talon piian. Rajakaartilaisen yrittäessä saattaa ritari kartanolle lordin tuomiolle ritari oli uhkaillut rajakaartilaista. Rajakaartilainen sukulaisineen otti ritarin kiinni ja surmasi tämän asemiehet.
Tuomio
Hyrnen maiden sheriffi Ser Morien Manwoody tuomitsi asemiehet hirtettäväksi Pitkäjärven kartanon portille kuukauden ajaksi laillisen esivallan aseellisesta vastustamisesta. Heidän omaisuutensa takavarikoitiin ja siitä maksettiin kolmannes korvauksena väkisinmaatulle piikatytölle. Ritari tuotiin lordi Ethan Hyrnen eteen, joka tuomitsi tämän menettämään hevosensa, haarniskansa ja aseensa Hyrnen huoneelle, sekä maksamaan 25 hopearahaa korvausta Viinurien killalle.
Iris Dannettin syytös Hyrneä vastaan Kuninkaasatamassa
Iris Dannett huoneensa edustajana syytti kuninkaan edessä Hyrnen huonetta veljensä Adham Dannettin murhasta ja hyökkäyksestä Pikkupuron kylään, jossa oli menehtynyt kolmetoista maalaista. Adham Dannettin todettiin kuolleen myrkytykseen ja myrkyn todettiin joutuneen Hyrnen huoneen haltuun nimettömänä lahjana. Hyrnen huoneen todettiin varoittaneen Adham Dannettia siitä, että häntä saatettaisiin yrittää myrkyttää. Pikkupuron hyökkäyksen todettiin olevan "Ketturitarina" tunnetun lainsuojattoman tekosia. Hyrnen huoneen todettiin surmanneen kyseisen lainsuojattoman.
Tuomio
Koska Hyrnen huoneen syyllisyyttä ei voitu osoittaa ja Iris Dannett vaati tuomiota kaksintaistelulla tapaus ratkaistiin Hyrnejen huoneen esitaistelijan Ser Morien Manwoodyn ja Iris Dannettin esitaistelijan, Dornelaisen palkkamiekan välillä. Ser Morien Manwoody valitsi aseikseen miekan ja pehmeästä mäntylaudasta tehdyn kilven, joiden avulla hänen onnistui riistää dornelaisen miekka tältä. Taistelua jatkettiin toisilla aseilla ja Ser Morien Manwoody voitti taistelun leikkaamalla vastustajaltaan kolme sormea. Hyrnen huone todettiin syyttömäksi.
Kersantin ampuminen Pikkupurossa
Pikkupuron miehityksen aikana talon emäntä syytti yhtä Hyrnen jousimiestä piikatytön väkisin makaamisesta. Kersantin tullessa paikalle pidättämään miestä tämän toveri ampui kersanttia nuolella vatsaan. Molemmat miehet otettiin kiinni rajakaartilaisen toimesta ja vietiin hirttopaikalle, jossa nuolen ampuja hirtettiin ja toinen mies armahdettiin hirsipuusta.
Tuomio
Hyrnen sheriffi Ser Morien Manwoody vahvisti nuolen ampujalle hirttotuomion jälkikäteen.
Patolan Tikastulli
Patolan majatalon pitäjän pojan todettiin pitäneen hallussaan tikkaita, joiden avulla noustiin aitan ylisille, jossa nukkui viisi majatalon piikatyttöä ja useita lapsia. Hänen todettiin useana iltana ottaneen tikkaat pois siten, että ylisillä olevat piiat ja lapset eivät päässeet pois ylisiltä ja vuokranneen tikkaita maksua vastaan miehille, jotka kiipesivät ylisille ja makasivat siellä olleita piikatyttöjä.
Tuomio
Hyrnen houoneen sheriffi Ser Morien Manwoody tuomitsi pojan maksamaan 40 hopeaa sakkoa laittomasta siltatullin pitämisestä, sekä kantamaan siltatullin perimisessä käytettyjä tikkaita kuukauden ajan mukanaan. Puolet sakosta luovutettiin korvauksena piikatytöille.
Viiniportin Kapina
Kaartin ritari ilmoitti hovissa erään Viiniportin talon vanginneen hänen aseenkantajansa tämän ollessa hakemassa väkirehuveroa talosta. Ser Erryk Pitkäjärvi lähetettiin selvittämään asiaa. Paikan päällä kävi ilmi, että talon isäntä oli Rajakaartilainen ja oli pidättänyt aseenkantajan oman piikansa väkisinmakaamisesta ja vanginneen tämän kylänvanhimman talolle odottamaan Sheriffiä. Aseenkantaja kiisti pakottamisen ja vakuutti piian olleen suostuvainen. Tapauksella ei ole todistajia.
Tuomio
Ser Lawrence Hyrne tuomitsi tapauksen todisteiden puutteessa ratkaisemattomaksi ja kaikki syytteet rauenneiksi. Rajakaartilaisen todettiin toimineen asiassa oikein.
Kolmen Hopeahirven Hakkaaminen
Kärrynajaja Myyränkylästä ilmiantoi oman aatelisherransa, kaartin ritari Ser Duncanin. Hänen mukaansa "Ser Duncan on jakanut Myyränkylässä joka kädelle kolme hopeahirveä, joita illan tullen kyläläiset hakkaavat yhteen ja antavat näin syntyneet hopealastut Ser Duncanille, jonka vaimo kehrää niistä hopealankaa". Todettiin Ser Duncanin ostaneen viljaa Myyränkylältä, sekä ottaneen vastaan hopealastuja verona kyläläisiltä. Lisäksi todettiin Ser Duncanin kieltäytyneen ottamasta vastaan hopeaa rahoina muutoin, kuin punnitun arvon mukaan.
Tuomio
Ser Duncanin ei katsottu syyllistyneen mihinkään tuomittavaan tekoon ja syyte raukesi.
Sivun alkuun
Kuinka lordi Rykkerin hovia pidettiin ja oikeutta käytiin Harten ja Manningin kiista-asiain ratkaisemiseksi
Kyseessä oli varsin poikkeuksellinen oikeustapaus, jolla oli kauaskantoisia poliittisia seuraamuksia sillä lordi Justin Rykkerin vastuulle tuli ratkaista niin Hirvasharjanteen maiden, Kissojen Sodan, että myös Manningin huoneen perimysjärjestyksen kohtalo. Asiaa ei lainkaan helpottanut se, että tuomiota lausuva lordi Justin Rykker oli itse ollut sodan yksi osapuoli ja hovia istuttiin häntä sotilaallisesti vahvemman lordi Ethan Hyrnen kartanolla Pitkäjärvellä.
Kiistattomat seikat
Ensimmäinen Kiistaton Seikka
Lady Sylvie Harte astui avioliittoon Lordi Kevan Manningin kanssa ja avioliiton aikana hänelle on syntynyt kaksi lasta, joista ensimmäisen, Gerard Manningin, lordi Kevan Manning tunnusti perillisekseen. Toinen lapsista, Joanna, syntyi lady Sylvie Harten ollessa vangittuna lordi Hyrnen Pitkäjärven kartanolla.
Toinen Kiistaton Seikka
Avioliiton yhteydessä Harten suku luopui vaatimuksistaan Hirvasharjanteeseen lady Sylvien ja tämän aviomiehen suvun Manningien hyväksi. Avioliiton solmimisen jälkeen Hirvasharjanteen neljätoista ritariasukua vannoivat kaikki uskollisuutta lady Sylvielle ja siten olivat Kypäräkiven kartanon herran lordi Kevan Manningin vasalleita.
Kolmas Kiistaton Seikka
Lordi Kevan Manningin omat ritarit yrittivät murhata lordinsa Patolan kylän pellolla hyökkäämällä suurta epärehellisyyttä ja petollisuutta noudattaen tämän kimppuun. Lordi Kevan Manning haavoittui kaulaan ja jalkaan murhayrityksessä ja olisi saattanut saada surmansa elleivät Hyrnen ritarit olisi rynnänneet häntä pelastamaan ja ellei lady Mya Hyrne olisi vetänyt häntä pois kaatuneen hevosen alta.
Neljäs Kiistaton Seikka
Lordi Ethan Hyrne vaati Rakkametsää ja sen asukkaita omakseen ennen Rautivanpellon taistelua, johon hän oli saapunut joukkojensa kanssa lordi Kevan Manningin pyynnöstä. Lordi Ethan Hyrnen johtama armeija voitti Rautivanpellon taistelun Jumalten tahdosta.
Viides Kiistaton Seikka
Darren Manning ja Ser Torhen Manning vaativat samaisessa taistelussa Harten ja Rykkerin joukkojen vetäytymistä Manningien mailta.
Kuudes Kiistaton Seikka
Lady Sylvie Manning ja Gerard Manning olivat Harten ritarin Ser Edwardin vankina Kypäräkiven linnassa, kun lordi Kevan Manning tuli vaatimaan pääsyä linnaan. Ser Lawrence Hyrnen, Ser Jasen Rollingsfordin ja Ser Bowen Langwardin mentyä vieraanvaraisuuden turvin neuvottelemaan lady Sylvien kanssa kävi ilmi, että lady Sylvie ei ollut paikalla vapaasta tahdostaan, vaan hänen ja hänen lapsensa henki oli uhattuna Ser Edwardin toimesta.
Syytteet
Ensimmäinen Syytös
Ser Denys Weser on rikkonut valansa lordi Kevan Manningille ja juonitellut tämän murhaamiseksi Patolan pellolla.
Tuomio
Ser Denys on itse kieltänyt murhayrityksen ja väittää toimineensa erehdyksessä puolustaakseen lordiaan, mutta hänen valarikkomukselleen on kymmeniä silminnäkijöitä. Kolmen korkea-arvoisen todistajan mukaan tilanne oli kuitenkin sellainen, että Ser Denys olisi voinut erehtyä tapahtumien kulusta ja vetää miekkansa esiin puolustaakseen lordiaan, ei nostaakseen miekkaansa tätä vastaan. Ser Denyksen syyllisyydestä ei ole täyttä näyttöä ja hän ei ole tunnustanut syyllisyyttään, joten hänet vapautetaan syytteestä.
Toinen Syytös
Ser Paul Herthum on rikkonut valansa lordi Kevan Manningille ja juonitellut tämän murhaamiseksi Patolan pellolla.
Tuomio
Ser Paul on itse tunnustanut murhayrityksen, mutta väittää toimineensa lady Sylvien yllyttämänä. Viimeksi mainitusta seikasta on kuitenkin vain hänen oma sanansa, jota ei voida pitää luotettavana, koska hän saattaa puhua vain omaa tuomiotaan lievittääkseen. Hänen valarikkomukselleen on kuitenkin kymmeniä silminnäkijöitä, joten hänen valapattoutensa katsotaan toteennäytetyksi ja hänet tuomitaan mestattavaksi ja roikotettavaksi häkissä ruumiin hajoamiseen saakka, sekä menettämään koko omaisuutensa Manningien suvulle.
Kolmas Syytös
Ser Theor Aetheling on rikkonut valansa lordi Kevan Manningille ja juonitellut tämän murhaamiseksi Patolan pellolla.
Tuomio
Ser Theor ei ole hengissä vastaamaan syytökseen, mutta hänen valarikkomukselleen on kymmeniä silminnäkijöitä, joten hänen valapattoutensa katsotaan toteennäytetyksi ja hänet tuomitaan kaivettavaksi haudastaan, mestattavaksi ja menettämään koko omaisuutensa Manningien suvulle.
Neljäs Syytös
Ser Horas Reudigny on rikkonut valansa lordi Kevan Manningille ja juonitellut tämän murhaamiseksi Patolan pellolla.
Tuomio
Ser Horas ei ole hengissä vastaamaan syytökseen, mutta hänen valarikkomukselleen on kymmeniä silminnäkijöitä. Kypäräkiven kartanon palvelusväen joukossa on useita silminnäkijöitä, jotka kertovat hänen ratsastaneen Kypäräkivelle murhayrityksen iltana hevonen läkähdyksissä ja haarniska verisenä. Tämän lisäksi lady Sylvie on vankeutensa aikana kertonut kuulleensa Patolan pellon tapahtumista Ser Horakselta itseltään, joka tällöin tunnusti iskeneensä keihäällä lordi Kevan Manningin hevosen hengiltä. Kaikkien näiden todisteiden johdosta hänen valapattoutensa katsotaan toteennäytetyksi ja hänet tuomitaan kaivettavaksi haudastaan, mestattavaksi ja menettämään koko omaisuutensa Manningien suvulle.
Viides Syytös
Ser Edward on rikkonut valansa lordi Gerard Hartelle, uhannut lady Sylvien ja tämän lapsen henkeä, rikkonut vieraanvaraisuutta vastaan, sekä juonitellut Ser Lawrencen, Ser Jasenin ja Ser Morienin murhaamiseksi.
Tuomio
Ser Edward on itse tunnustanut murhayrityksen ja hänen valarikkomukselleen on kymmeniä silminnäkijöitä, lisäksi lady Sylvie on vankeutensa aikana kertonut Ser Edwardin kaapanneen vallan Kypäräkivellä uhaten lady Sylvien ja tämän lapsen henkeä. Täten hänen valapattoutensa katsotaan toteennäytetyksi ja hänet tuomitaan menettämään koko omaisuutensa Harten suvulle, sekä menettämään henkensä. Koska hänen rikoksensa kohdistuivat puolustuskyvyttömään raskaana olevaan naiseen, tämän lapseen ja vieraina olleisiin aatelisiin on rikosta pidettävä erityisen julmana ja luonnottomana. Näin ollen tuomittakoon hänen sukunsa tunnukset, nimensä ja maallinen ruuminsa hävitettäväksi maan päältä teloituksen yhteydessä.
Perimysjärjestykset, Lunnaat ja Muut Ratkaistavat Seikat
Hirvasharjanteen ja Rakkametsän Perimysjärjestys
Jumalten Rautivanpellon Taistelussa Vahvistaman Tuomion mukaisesti Harten suku vannoutuu irti kaikista nykyisistä ja tulevista vaateista Hirvasharjannetta ja Rakkametsää kohtaan, joista edellä mainittu kuuluu edesmennen Sylvie Harten myötäjäisosuutena ja perintönä hänen lapsilleen ja Manningin suvulle ja jälkimmäisenä mainittu kuuluu voittomaana Hyrnen suvulle.
Ser Paul Herthumin Lunnaat
Ser Bowen Langward on vaatinut lunnaita kuolemaan tuomistusta Ser Paul Herthumin hengestä. Koska oikeus on tuominnut Ser Paul Herthumin hengen menetetyksi, eikä kukaan herra tunnusta valapattoa Ser Paul Herthumia omakseen myönnetään Ser Bowen Langwardille lupakirja lunnaiden perimiseen Ser Paul Herthumin suvun omaisuudesta aina neljänkymmenen kultarahan summaan asti. Vaateet eivät ulotu maahan tai kiinteistöihin, eivätkä myöskään Manningien suvun haltuun ottamaan omaisuuteen. Myöskään koska Ser Paul Herthumin perhettä ei voida pitää täysin vastuullisena isäntänsä valapattoudesta ei lupakirja oikeuta viemään Herthumin tilalla asuvien leskien, tyttärien ja lasten vaatteita tai viimeistä leipää.
Tuomiokirjan Salainen Lisäys
Lordi Justin Rykkerin tuomiokirjasta on olemassa myös vahvistamaton, salainen lisäys, jossa on lueteltu kaikki ne seikat, joilla oli merkitystä tuomiota kirjoitettaessa, mutta joita kukaan ei tuonut syytteinä tai asiantiloina tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Ser Etan Hoggin Lausumat
Ser Etan Hogg on ilmaissut tietonaan, että hänellä olisi ollut avioliiton ulkopuolinen suhde lady Sylvien kanssa, joka olisi alkanut jo ennen lady Sylvien avioon astumista. Tämän hän väittää olevan totta vaikka hän oli kieltänyt asian häiden aattona Darren Manningin häntä siitä syyttäessä ja on ollut Helmisakaran septissä todistamassa lady Sylvien valaa, jossa lady Sylvien vannoi Seitsemän nimeen, että näin ei ole. Tähän liittyen Ser Etan Hogg on ensin väittänyt Gerard Manningia omaksi lapsekseen ja sitten kertonut, että ei kykene sanomaan kuka lapsen isä on.
Lisäksi Ser Etan Hogg on ilmaissut tietonaan, että hän olisi juoninut edesmenneen lordi Artur Manningin murhaa häiden aattona yhdessä lady Sylvien kanssa, mutta, että murhayritystä ei koskaan toteutettu.
Ser Etan Hogg on ilmaissut epäilyksenään, että lady Sylvie olisi juoninut lordi Kevan Manningin surmaamiseksi ainakin kolmeen otteeseen: Ensin järjestämällä Linnamäen turnajaisissa Ser Etan Hoggille teroitetun miekan tylsän aseen sijasta kamppailuun lordi Kevan Manningin kanssa, toiseen otteeseen sanomalla Ser Etanille kyseisen kamppailun jälkeen "etsivänsä jonkun, joka pystyy asian hoitamaan" ja kolmanneksi yllyttämällä ritareita surmaamaan lordi Kevan Manningin. Mitään todisteita Ser Etanilla ei kuitenkaan ole epäilyksilleen esittää, sillä miekka annettiin hänelle ilman, että hän pystyi sanomaan kuka sen oli teroituttanut, eikä hänellä ole tietoa siitä keille ja mitä lady Sylvie olisi puhunut. Tiedon lordi Kevan Manningin murhayrityksestä Ser Etan sai ennakolta lady Sylvien kirjoittamasta kirjeestä, jonka hän on kuitenkin kirjoittanut sinä aikana, kun oli Ser Edwardin vallan alla.
Lady Sylvien Lausumat
Lady Sylvie on vankeudessa ollessaan toistuvasti kiistänyt Ser Etanin puheet vedoten Helmisakarassa vannomaan valaansa, sekä ilmaissut sekä Gerard Manningin, että Joannan olevan lordi Kevan Manningin lapsia.
Lady Sylvie on myöntänyt puhuneensa Ser Etanille lordi Artur Manningin surmaamisesta kostona siitä, että pitää lordi Artur Manningia ja Manningien sukua vastuullisena kahden veljensä kuolemasta. Hänen mukaansa Ser Etan ei kuitenkaan kyennyt täyttämään suunnitelmaa ja hän kertoo olleensa pettynyt Ser Etanin puutteellisuudesta tässä suhteessa.
Lady Sylvie on ilmaissut uskovansa syvästi valoihin ja niiden pyhyyteen, mutta ei pidä uskollisuudenvalaansa aviomiehelleen esteenä sille, etteikö hän olisi voinut haaveilla veljiensä kuoleman kostamisesta Manningien suvulle. Tässä tarkoituksessa hän myöntää puhuneensa asiasta miehille, joiden tiesi kuuntelevan itseään ja mahdollisesti hautovan myös omaa kostoaan Manningeille.
Sivun alkuun
